Oikea paikka
Mikä on se PAIKKA jonka näkee silmät sulkiessa? Nimittäin se pimeydentakainen violetti hehku, joka katsoessa etääntyy kauemmas ja kauemmas- & kauemmas? Päivälevon valkoinen jähmeä mellakka, joka purkautuu joutilaista hermoista, välttelee tuon Paikan satunnaisia ilmituloja. Samoin kuin kaikki humidi velttoilu. Ja kun valkokankaan elohopealoimu läikähtelee teatterihämärässä, se jättää verkkokalvoille lakanoihin kietoutuneiden marmoripatsaiden häilyvät painaumat, jotka (sitten) asettuvat osaksi pimeäntakaisen Paikan holveja. Samoin kaikki mielikuvat, aistimukset, puoliksi muistetut unet: kaikki samassa Paikassa, joka katsoessa etääntyy kauemmas ja kauemmas, kaikki nokkosen pistoksen leimahdukset, nimeämättömät tuoksut ja sanomattomat sanat, kaikki kun soittavat saman Paikan syvänteitä, niin kuin varjot kansoittavat hylättyä antiikkiliikettä! Paikka vailla korkeuseroja tai etäisyyksiä, mitään selkeää musiikkia, pelkkä pohjattoman uhman arjen kerrostumien ulkopuolella, silmien takana, PAIKKA, jonka näkee silmät sulkiessa. Mene(t) sitä kohti ja se etääntyy ulottumattomiin, pimeyden taakse. Paikka, jonne sammuneet joulutähdet päätyvät, samoin kuin pidätellyt aivastukset, kaikki toteutumattomat impulssit ja ne kerrat kun piti mennä sinne / tai tänne mutta ie mentykään. Unohtuneet pin-koodit, hetket jotka menivät ohi liian nopeasti. Kaikki uudelleen elettävissä, valveunen dioraamoina, tai niinä hetkinä kun kadottaa itsensä yhdeksi upottavaksi toviksi – miten sen sanoisi. Niin kuin se mitä on ennen ajatusta. Yhtä aikaa kaukana ja lähellä. Kaikkien tavoitettavissa. Kyllä. Yleensä silmien takana. The end.
- Miki Liukkonen 2020