Suunnittelijat

Nora Bisi / Piilosilla ja Tyypit
Olen Heinolalainen kuosisuunnittelija. Koulutukseltani olen estradivaatetuksen artesaani. Toteutan toimeksiantoja yritykseni Mieli Designin kautta, jonka perustin marraskuussa 2017. Päätyökseni teen graafista suunnittelua, kuoseja sekä kuvituksia. Kaiken ohessa pyöritän myös omaa verkkokauppaa ja löytyypä minulta kivijalkamyymäläkin Heinolasta.
Tapaan aina sanoa sanonnan ”Syntynyt kultalusikka suussa” sijasta, että olen syntynyt kynä kädessä. Piirtäminen, taide, luovuus ja kaikenlainen käsillä tekeminen on aina ollut läsnä minua ja suurin intohimoni pienestä pitäen.
Suurimmat inspiraation lähteeni ovat ehdottomasti luonto ja ihan ne arkiset asiat. Kuosini syntyvät, kun yhdistän näkemiäni asioita mielikuvitukseni kanssa. Toisinaan tuo pelkkä mielikuvituskin riittää, se tuntuu olevan ehtymätön voimavarani.
Karoliina Erkinjuntti / Raparperitaivas
Kuva: Meri Haukkavaara
Olen Rovaniemeläinen kuosisuunnittelija. Koulutukseltani olen taiteen maisteri.
Suunnittelijana inspiroidun asioista mitä näen, kuulen ja koen ympärilläni. Luonto ja sen tarjoamat elämykset ovat minulle ehtymätön ideapankki. Myös kotiseuturakkaus, lapsuusmuistot ja aivan arkiset hetket inspiroivat. Intohimonani on kertoa kuoseillani tarinoita.
Raparperitaivas-kuosi sai inspiraationsa lapsuusmuistosta. Lapsuudenkotini piha oli iso, siellä kasvoi puita ja pensaita, sekä kasvimaa ja useita kukkapenkkejä. Pihalla vieraili usein myös erilaisia eläimiä poroista pupuihin. Muistan, kuinka yhtenä aamuna äiti noitui jänistä, joka oli syönyt yöllä pihlajan taimet. Jänöllä oli ollut kuulemma oikein juhlat. Tästä muistosta syntyi Raparperitaivas, jossa jänöt juhlivat raparperipensaassa.
Laura Ikonen / Small Worlds
Idea kuosiin saattaa tulla ihan mistä vaan ympärillä tapahtuvista ja näkyvistä asioista. Sen jälkeen syntyy kuva jonka ympärille alkaa versomaan asioita, tietämättä varmuudella millainen lopputulos odottaa…
Näitä erikoisrillejäni en ehkä olisi osannut käyttää ellei mukanani kelluttelisi myös pienten ihmisten miehistöni. He ovat viitoittaneet tietäni löytämään tämän hattaralla kuorrutetun näkövinkkelin, jossa tosi ja epätosi kulkevat käsikädessä, samalla kun värien kirjo kietoutuu halaamaan. Välillä yksisarviset jolkottavat, milloin korvienvälistä ei tule muuta kuin popkornia.
Inspiraatio Small worlds -kuosiin syntyi eräänä iltana tuijotellessamme sängyn alla olevia roinaröykkiöitä, kuvitellen kuinka siellä elelisi ihan oma maailmansa.
Sanna Kallio / Tikki
Olen Sanna Kallio, kuvittaja, graafikko ja kuosisuunnittelija Helsingistä. Olen koulutukseltani taiteen maisteri ja tehnyt pitkän uran art directorina media-alalla. Kuosisuunnittelu on ollut salainen haaveeni lapsesta saakka. Siitä tuli tuli totta 2017, kun muutimme perheeni kanssa Lontooseen, jossa asuimme pari vuotta. Lontoossa sain tilaisuuden opiskella kuosisuunnittelua ja verkostoitua alan toimijoiden kanssa. Kuosejani on sittemmin myyty sekä kansainvälisille muotimarkkinoille että kotimaisille asiakkaille ja ne ovat menestyneet hyvin myös kansainvälisissä kilpailuissa. Suomalaisille kädenjälkeni lienee tutuin Paletin korttisarjoista ja paperituotteista.
Inspiroidun ja innostun kaikesta uudesta ja yllättävästä: erilaisista ihmisistä, eläimistä, luonnosta, kaupunkien vilinästä, näyttelyistä, katutaiteesta ja jännittävistä paikoista. Luonnoskirja on minulle visuaalinen päiväkirja, johon taltioin sitä, mitä näen. Tikki-kuosin luonnos syntyi kauniina kesäpäivänä Lontoossa Kings Crossin aukiolla suihkulähteen äärellä, jossa veden vapaa liike ja rytmi vangitsivat huomioni.

Ulla Lapiolahti / Lakritsa
Kuvaaja: Jefunne Gimpel
Kuosisuunnittelu on lempilapseni; työtä joka onnellistuttaa! Piirrän ja maalaan luonnokseni käsin – ja rakastan tätä mahdollisuuksia, kokeellista etsimistä ja löytämisen riemua täynnä olevaa työvaihetta.
Suunnittelutyö on minulle myös visuaalista vuorovaikutusta ihmisten kanssa: kuosien kautta voin kertoa tarinoita ja välittää tunnelmia. Pidän aidoista, luonnollisista sekä rehellisistä asioista ja toivon, että työni heijastelisivat samanlaisia arvoja.
LAKRITSA –kuosi on pieni makoisa herkkupala, jonka tarkoitus on ilahduttaa arjessa. Se on sympaattinen ja leikkisä kuosi, jonka suunnittelukin oli hauskaa.
Eveliina Muotkavaara / Pyykkipäivä
Olen Eveliina Muotkavaara, rovaniemeläinen tekstiilialan artesaani ja Lapin yliopiston sisustus- ja tekstiilimuotoilun opiskelija. Vahvuuksikseni suunnittelijana koen idearikkauden, kyvyn muodostaa kokonaisuuksia sekä välittää tarinoita ja tunnelmia kuosien kautta. Inspiraatio kuoseihin syntyy yleensä arkipäivän sattumuksista, hauskoista muodoista tai päähän pyörimään jääneistä sanoista. Rakastan piirtämistä ja luonnossa liikkumista. Olen kiinnostunut tekemään tekstiili- ja sisustusalasta ekologisempaa ja eettisempää.
Pyykkipäivä-kuosi sai alkunsa paperista leikatuista muodoista. Yhdistelen usein asioita toisiinsa ja esimerkiksi tässä kuosissa lattialle jääneet vaatteet muistuttavat eläimiä tai hahmoja. Minulle on tärkeää, että kuosi yllättää, näyttää mielenkiintoiselle eri etäisyyksiltä ja saa hymyilemään.
Susanna Nousianen / Flowergarden, Brown Camo
Kuva: Eduardo Garcia
Olen tekstiilitaiteen maisteri Susanna Nousiainen ja olen asunut espanjassa vuodesta 2008. Olen työskennellyt kuosien kanssa aktiivisesti viimeiset 5 vuotta ja kuosit ovat päätyneet agenttien tai kilpailuiden kautta kansainvälisille vaate- ja asustemerkeille.
Flowergarden-kuosi syntyi kuvattuani kukkia monine väreineen keväällä Malagan kasvitieteellisessä puutarhassa. Palmut ja eksoottiset kukat toivat värimaailmaksi sekoituksen kevättä, kuumaa ilmaa ja trooppista fiilistä.
Susanna Sivonen / Aurora
Susanna Sivonen on tekstiilisuunnittelija ja monipuolinen kuvataiteilija. Hänen kädenjälkensä tunnetaan värikkäistä ja runsaista yksityiskohdistaan sekä taiteellisesta ilmaisusta, joka leikittelee niin huumorilla kuin syvällisellä tarinankerronnalla. Susanna on yrittäjäuransa aikana luonut lukuisia kuoseja, kuvituksia, seinämaalauksia, näyttelyitä ja visuaaliisa projekteja niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Hänen viimeisin teoksensa on teräksinen veistos; maailman ensimmäinen hybridi aurinkokello Suomen ja Ruotsin rajalla, Tornio-Haaparannalla.
Minulle revontulet ovat aina ilmentyneet kuin maalauksina tummalla taivaalla. Revontulien liike ja mystinen tunnelma lumoaa joka kerta niitä nähdessä. Aurora-kuosin lähtökohtana oli revontulien maalauksellinen olemus.
Salla Tervonen / Happy Cloud
Tekstiilisuunnittelija Salla Tervonen suhtautuu työhönsä intohimolla ja haasteita kaihtamatta. Suunnitellessaan hän heijastaa kuoseihinsa näkymiä ympäröivästä maailmasta. Hänen ideansa syntyvät usein pienistä arkipäiväistä asioista, vanhoista rakennuksista ja kirpputorien värikkäästä sekamelskasta.
Salla Tervosen kuosi Happy Cloud hankittiin Oikiat Design Oy:n käyttöön Studio Kelkan kautta www.studiokelkka.com
Joonas Ursin / Waving Northern Lights ja Tiheikkö
Olen kotoisin Kuopiosta, mäkien ja järvien keskeltä. Koulutukseltani olen vaatetusmuotoilija.
Kuosisuunnittelu osaltani alkoi keväällä 2018 kokeellisesta harrasteprojektista, jossa suunnittelin yhden kuosin päivässä ja julkaisin sen Instagramissa. Inspiraation kuoseihini saan ympäröivästä kaupungista sekä luonnosta löytyvistä erikoisista muodoista.
Waving Northen Lighs-kuosiin inspiraation sain muistellessani talvisia Lapin maisemia, kun revontulet liehuivat poikki taivaan.
Jani Wathén / Itiölä
Olen kotoisin Pohjois-Suomesta, jonka arktinen, karu luonto vaikuttaa minuun suunnittelijana eniten. Olen koulutukseltani sisustusartesaani koulutuskeskus Sedusta ja valmistuminen Lapin Yliopistosta taiteen maisteriksi häämöttää horisontissa, pääaineenani Sisustus- ja tekstiilimuotoilu. Inspiroidun yllättävistä löydöistä ja pienistä vahingoista mitä arjessa sattuu. Rakastan mennä metsään ja tunturiin, sillä et koskaan tiedä mitä sieltä löytyy.
Itiölä-kuosi syntyi, kun tarkastelin tavallisen näköisiä sammalmättäitä lähempää, ja huomasin miten sieltä voi löytää oman pienen maailmansa.